Etusivu » Ohjeita asukkaille » Turvallisuus
Turvallisuus
Yleinen turvallisuus on kokonaisvaltainen käsite. Siihen liittyy mm. valaistusta, valvontaa, toimivaa tekniikkaa ja asioista huolehtimista. Kaiken tämän tavoitteena on parantaa asukkaiden ja omaisuuden turvallisuutta.
Taloyhtiön pelastussuunnitelma
Yksi tärkeä osa turvallisuuden edistämisessä on ajantasalla oleva talokohtainen pelastussuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on ennakoida ja ennaltaehkäistä taloyhtiötä uhkaavat vaaratilanteet. Siihen kirjataan mm. tarvittava turvallisuushenkilöstö ja sen kouluttaminen sekä muun henkilöstön tai asukkaiden perehdyttäminen suunnitelmaan.
Vähintään viiden asuinhuoneiston taloyhtiöissä on laadittava kirjallinen pelastussuunnitelma eli yhteenveto taloyhtiön turvallisuusjärjestelyistä, jonka tulee sisältää toimintaohjeet onnettomuuksien varalta.
Pelastussuunnitelman tekeminen aloitetaan selvittämällä taloyhtiöön kuuluvien rakennusten vaaranpaikat ja mitä vaaroja ympäristö – vaikkapa teollisuuslaitos tai vilkas tie – voi aiheuttaa. Sitten selvitetään, millä keinoilla vaaroja voi vähentää ja miten talossa ja asunnoissa voi varautua vahinkojen varalle. Hätätilanteiden varalta laaditaan toimintaohjeet, jotka tiedotetaan kaikille asukkaille. Lisäksi on nimettävä ja koulutettava taloyhtiön turvallisuudesta vastaavat henkilöt sekä hankittava turvallisuusmateriaali. Lähde: turvaopas.pelastustoimi.fi
Palovaroittimet
Jokaisessa asunnossa on oltava palovaroítin, joka toimii. Sijoita palovaroitin viisaasti ja noudata palovaroittimen pakkauksessa olevia käyttö-, asennus- ja huolto-ohjeita. Tarkista säännöllisesti palovaroittimesi toiminta ja vaihda paristo ajoissa.
Sammutuspeite
Osa taloyhtiöistä on hankkinut asukkailleen sammutuspeitteen. Ellei yhtiösi ole sitä hankkinut, se kannattaa hankkia itse.
Hätänumerot
Yleinen hätänumero on 112.